On mahdotonta kuvitella että olisin ainoa joka ei aina jaksa hymyillä..
Hyvin usein kuulen muilta "Eihän sulla pitäisi olla mikään huonosti, sulla on työpaikka ja katto pään päällä. Sulla on ystäviä, sulla on perhe"
Tuntuu että ihmiset ajattelevat mun jaksavan kaiken, olen se jolle voi purkaa pahaa oloaan päivittäin, olen se jonka täytyy jaksaa kuunnella ja auttaa, olen se jolla pitää olla aikaa koska vain muille. Ilmeisesti mulla ei saisi olla omaa elämää, tottakai autan parhaani mukaan ja kuuntelen huolet ja murheet, mutta aina minäkään en jaksa. Mun pääni täyttää vain muiden asiat, eikä ole aikaa käsitellä oman elämän hankaluuksia. Tiedätte varmasti tunteen kun pää on täynnä ajatuksia ja lisää tulee kuin vettä ämpäristä kaatamalla. Voin ilman häpeää myöntää että olen ylikuormittunut, olen väsynyt hoitamaan muiden asioita, olen loppu, en nuku öisin kuin max 4 tuntia, kroppa käy ylikierroksilla. Yritän jaksaa käydä päivittäin töissä, siivota kotia, hoitaa koiran ja siinä sivussa kuuntelen muita, mitä luulette jääkö mulle hirveästi aikaa käsitellä omia tunteitani?
Olen sanonut ihmisille että vaikka kuinka haluaisin auttaa ja kuunnella, niin en aina jaksa. Olen väsynyt olemaan kenenkään psykiatri. Mä olen ihminen, mä olen elävä, mulla on omat tunteet ja oikeus tehdä omat päätökseni. Mä en ole kone, mä en ole roskakori, mä en ole mikään säiliö jonne voi kaataa kaiken ja olettaa että mä hoidan. Ihmisten täytyy tehdä itsekkin oman elämänsä eteen jotain. Mä en ole tällä hetkellä kenenkään huoltaja, jos tuota nelijalkaista ystävää ei lasketa. Siitä huolimatta että olen tuonut ilmi jaksamattomuuteni, olen silti edelleen päivittäin se säiliö jonne kaadetaan kaikki.
On ihmisiä ja asioita joita kuuntelen mielelläni, enkä tarkoittakkaan että mulle puhuminen pitäisi lopettaa tyystin. MUTTA on asioita joita en jaksa kuunnella päivittäin, on asioita joissa en voi auttaa sen paremmin tänään kuin eilenkään.. On asioita joista en jaksa enää kuunnella, asioita joita olen kuunnellut monia vuosia enkä ole koskaan niissä voinut sen enempää auttaa niin miksi pystyisin siihen nyt?
Miettimisen aihetta olisi varmasti kaikilla, miten paljon kuormitat lähimmäisiäsi vain sen takia että et saa otettu itse itseäsi niskasta kiinni ja tehtyä omien asioidesi eteen jotain. Ei kukaan täällä halua tehdä asioita valmiiksi toisille tai ainakin luulen ettei. Olen oppinut sen että hoidan omat asiani itse, ainakin silloin voin tehdä ne omalla tavallani. Mietin todella tarkasti kenelle puhun asioistani, koska en halua kenenkään kuormittuvan yhtään enempää minun takiani. En halua että muut tekevät päätökset minun puolestani. Elän omaa elämääni ja teen itse virheeni.
Vaikka olen elämässäni kokenut paljon pahaa ja myös paljon hyvää. Olen kokenut paljon nuoreen ikääni katsottuna, jossain joku on silti voinut kokea enemmän. En ole siltikään mikään kaikki tietävä jolta saisi vastauksen joka ikiseen kysymykseen, joka osaisi sanoa varmasti miten kuuluu toimia missäkin asiassa. Jos minä teen omat ratkaisuni ja omat virheeni, oppien niistä. Miksi muut eivät voi tehdä samalla tavalla? Tästäkin toki voi saada käsityksen että en välittäisi tai haluaisi auttaa. Päinvastoin mutta kysymys onkin siinä missä se raja menee.. Minullakin on oikeus joskus omaan aikaan, minullakin on oikeus joskus olla vastaamatta, minullakin on oikeus joskus sanoa että nyt ei ole aikaa, minullakin on oikeus olla väsynyt, vai onko? Aina ei siltä tunnu.
Hyvin usein kuulen muilta "Eihän sulla pitäisi olla mikään huonosti, sulla on työpaikka ja katto pään päällä. Sulla on ystäviä, sulla on perhe"
Tuntuu että ihmiset ajattelevat mun jaksavan kaiken, olen se jolle voi purkaa pahaa oloaan päivittäin, olen se jonka täytyy jaksaa kuunnella ja auttaa, olen se jolla pitää olla aikaa koska vain muille. Ilmeisesti mulla ei saisi olla omaa elämää, tottakai autan parhaani mukaan ja kuuntelen huolet ja murheet, mutta aina minäkään en jaksa. Mun pääni täyttää vain muiden asiat, eikä ole aikaa käsitellä oman elämän hankaluuksia. Tiedätte varmasti tunteen kun pää on täynnä ajatuksia ja lisää tulee kuin vettä ämpäristä kaatamalla. Voin ilman häpeää myöntää että olen ylikuormittunut, olen väsynyt hoitamaan muiden asioita, olen loppu, en nuku öisin kuin max 4 tuntia, kroppa käy ylikierroksilla. Yritän jaksaa käydä päivittäin töissä, siivota kotia, hoitaa koiran ja siinä sivussa kuuntelen muita, mitä luulette jääkö mulle hirveästi aikaa käsitellä omia tunteitani?
Olen sanonut ihmisille että vaikka kuinka haluaisin auttaa ja kuunnella, niin en aina jaksa. Olen väsynyt olemaan kenenkään psykiatri. Mä olen ihminen, mä olen elävä, mulla on omat tunteet ja oikeus tehdä omat päätökseni. Mä en ole kone, mä en ole roskakori, mä en ole mikään säiliö jonne voi kaataa kaiken ja olettaa että mä hoidan. Ihmisten täytyy tehdä itsekkin oman elämänsä eteen jotain. Mä en ole tällä hetkellä kenenkään huoltaja, jos tuota nelijalkaista ystävää ei lasketa. Siitä huolimatta että olen tuonut ilmi jaksamattomuuteni, olen silti edelleen päivittäin se säiliö jonne kaadetaan kaikki.
On ihmisiä ja asioita joita kuuntelen mielelläni, enkä tarkoittakkaan että mulle puhuminen pitäisi lopettaa tyystin. MUTTA on asioita joita en jaksa kuunnella päivittäin, on asioita joissa en voi auttaa sen paremmin tänään kuin eilenkään.. On asioita joista en jaksa enää kuunnella, asioita joita olen kuunnellut monia vuosia enkä ole koskaan niissä voinut sen enempää auttaa niin miksi pystyisin siihen nyt?
Miettimisen aihetta olisi varmasti kaikilla, miten paljon kuormitat lähimmäisiäsi vain sen takia että et saa otettu itse itseäsi niskasta kiinni ja tehtyä omien asioidesi eteen jotain. Ei kukaan täällä halua tehdä asioita valmiiksi toisille tai ainakin luulen ettei. Olen oppinut sen että hoidan omat asiani itse, ainakin silloin voin tehdä ne omalla tavallani. Mietin todella tarkasti kenelle puhun asioistani, koska en halua kenenkään kuormittuvan yhtään enempää minun takiani. En halua että muut tekevät päätökset minun puolestani. Elän omaa elämääni ja teen itse virheeni.
Vaikka olen elämässäni kokenut paljon pahaa ja myös paljon hyvää. Olen kokenut paljon nuoreen ikääni katsottuna, jossain joku on silti voinut kokea enemmän. En ole siltikään mikään kaikki tietävä jolta saisi vastauksen joka ikiseen kysymykseen, joka osaisi sanoa varmasti miten kuuluu toimia missäkin asiassa. Jos minä teen omat ratkaisuni ja omat virheeni, oppien niistä. Miksi muut eivät voi tehdä samalla tavalla? Tästäkin toki voi saada käsityksen että en välittäisi tai haluaisi auttaa. Päinvastoin mutta kysymys onkin siinä missä se raja menee.. Minullakin on oikeus joskus omaan aikaan, minullakin on oikeus joskus olla vastaamatta, minullakin on oikeus joskus sanoa että nyt ei ole aikaa, minullakin on oikeus olla väsynyt, vai onko? Aina ei siltä tunnu.
Kommentit
Lähetä kommentti