Mistä vois edes aloittaa enää tän kirjottamisen... Sanotaanko näin että viiminen vuosi mun elämässä on ollu aikamoista vuoristorataa. Viimiset 7kk vietin tosiaan Itävallassa, elin mun elämäni parasta aikaa sen ensimmäisen pari kuukautta siellä. Oli hevonen, oli mies, oli raskaus, oli työ josta tykkäsin. Mutta sitten tapahtu jotain. Otin turpaani ekan kerran, raskaus meni kesken, tuli ero, otin turpaani toisen kerran, lopetin työt ja jouduin myymään hevosen. Kaikki vaan sen takia että yksi mies haluaa omistaa mut eikä hän hyväksyny että mä en jää katsomaan väkivaltaa. 12.10.2018 palasin Suomeen, jätin kaiken ton taakseni. Vietin kaks viikkoa lomaa kahden huippu ihmisen kanssa ennenkun tulin takasin kotiin. Nää samat ihmiset oli mun tukena kaiken sen ryöpytyksen keskellä mitä tää mies järjesti. Näistä ihmisistä tuli nopeesti tärkee osa mun elämää. Vaikeinta kaikessa on ajatella että olin valmis tekemään niin paljon sen ihmisen puolesta ja takia. Olin valmis muuttamaan hänen kotima...